Jouni Rieskaniemi & Swingers

on keskipohjanmaalta Kokkolasta kotoisin oleva tanssiorkesteri. Orkesteri tarjoilee illan aikana menevää ja tanssittavaa musiikkia aina 60-luvulta tähänpäivään asti (Kari Tapio, Agents, Rauli Somerjoki jne.). Omaa tuotantoa ei tietenkään unohdeta.

2015 Jouni Rieskaniemi debytoi omalla soolosinglellä "Jätkän taivas", joka kantoikin pitkälle ollen yksi paikallisradioiden soitetuimmista biiseistä vuonna 2015. Lisää tuotantoa seurasi 2016 "Miehestä mittaa" -singlen muodossa, joka myös on saanut paljon soittoaikaa eri kanavilla.

Uutta materiaalia on luvassa vielä tämän vuoden aikana.

Nähdään ja kuullaan tansseissa!

Swingers-CD Pitkäsoitto sisältää yht. 14 kappaletta, joista 13 on omaa tuotantoa.

Levy on edelleen ostettavissa mm. Poptorin nettisivuilta.

Seuraava sivu: Soittajat